6. syyskuuta 2012

pub playoff .

Siitä onkin jo aikaa kun viimeks oon tänne kirjotellu, joten tässäpä teille vähän meikäläisen kuulumisia. Viimeviikon tiistaina käväistiin Helsingissä luokkaretkellä, käytiin ateneumissa, kiasmassa, shoppailemassa ja ajettiin kolari (kuski kiilas toisen auton). Kiasmassa oli mielenkiintosia sarjakuvatöitä, neulottu oikean auton kokoinen poliisiauto sekä seinä johon sai toteuttaa oman sarjakuvan! Ensimmäistä kertaa eläessäni ostin jotain helsingin kaupparykelmistä (:: Saaliikseni sain kaikkea kivaa Ginasta ja Mic Macistä. Illemmasta alkoi näytelmä Peter Pan Suomen linnan kesätetterilla ja sinnehän sitten matkustimme lautalla. Suhteellisen kipiät jalat oli miulla ja välillä ne ihan kirjaimellisesti petti! Näytelmä oli aivan huippu, siinä oli tuttuja näyttelijöitä jotka kyllä hoitivat hommansa! Etenkin pääosaa, Peteriä näyttrlrvä Riku Nieminen! Bussimatka kotiin alkoi niin myöhään että kello hipoi jo puolta neljää kun nukkumaan pääsi. Bussit oli Savonlinnassa kolmen jälkeen... ja seuraava päivä skarppina !
kakelo 006kakelo 007hellokakelo 012
huomatkaa maatuska koru- mic mac
kakelo 017kakelo 019kakelo 013kakelo 016kakelo 023kakelo 024kakelo 022kakelo 029kakelo 030
Perjantaina mentiin Juulin ja Verren kanssa subiin syömään ja ikäänkuin synttärilahjana päästiin sitten pub playoffiin pelaamaan biljardia ja ilmakiekkoa! Santrakin liittyi myöhemmin lössiimme ja suuntasimme kohti Verren kotia. Siellä sitten katseltiin elokuvia, saunottiin, turistiin joutavia ja herkuteltiin Veronican veljen paistamilla pullilla. Miun sukkahousut vähän niiku kuoli tällä reissulla koska koira söi ne... mutta sain korvaukseks sit uudet (: Meillä oli tosi nastaa ja toivottavasti otetaa jokupäivä uusiks!
tukaanitikku 050tukaanitikku 048
tukaanitikku 067tukaanitikku 058tukaanitikku 064tukaanitikku 059tukaanitikku 062tukaanitikku 077 tukaanitikku 082tukaanitikku 068
paita-kekäle
shortsit-kekäle
sukkahousut-h&m
kengät-citymarket
kaulakoru-gt (helsingin reissulta)
tukaanitikku 070tukaanitikku 080tukaanitikku 083tukaanitikku 090
hajuvesinäytteitä :>
tukaanitikku 084tukaanitikku 086tukaanitikku 091tukaanitikku 092
Lauantaina päätettii sitte Santran kanssa lähtee Kerimäellä nuokkarille höllimään, siinä meni ilta ihan rattoisasti hyvässä seurassa. Santran kotona sitte lisää saunomista ihan pitkän kaavan mukaan, vähän vamotuksia, lampaiden (♥) kanssa hupsuttelua ja leipomista! Santran isoveljellä oli 19v synttärit ja tehtiin sitte kolme sangen lihaisaa pizzaa, sisältäen vähintään 2 kg kebabbia tai kinkkua (; Kakusta tuli paljon hienompi kuin osasimme kuvitella ! taiteilimme siihen koristuksia suklaalla ja kirsikoilla, kermavaahdosta sai kauniita ruusuja ja kakun värityskin on upea koostumuksesta puhumattakaan hajoaminen xd. Sunnuntaina löhösin koko loppu illan kotona..  Sitten tuossa eilen värjäilin hiukset ja tein alelöytöjä henkkamaukalta ja tänään käytiin hesessä mässäilemässä.
kakelo 043kakelo 047kakelo 049kakelo 050 kakelo 055kakelo 062
kakelo 075kakelo 066
paita-h&m 10 e
housut-h&m 7e
kakelo 080
noin ! toivottavasti jaksoitte lukee loppuun asti kun oli taas aika pitkä(hkö) postaus, että jos jatkossa vähän useammin ylläpitäisin tätä omalta osaltani (: hyvät viikonloput kaikille ! vaikka onkin keskiviikko..
ps. anteeks nuo viimesten kuvien laatu :<

1 kommentti:

& tee emppu ja riina iloiseksi ♥