Hei ! Ihan tähän alkuun pahoittelen suuresti hiljaisuutta pienen blogimme puolella, sen jälkeen kuvien paljoutta. Sovitaan nyt vaikka, että tää on tämmönen runsaan määrän kollaaseja sisältävä viikkokatsaus. Elikkäs, tuossa viimeviikolla ehti tapahtua jos jonkin laista. Hölläiltiin torilla, syötiin lörtsyjä, kärsittiin kidutus liikasta ja juostiin lokkeja karkuun ! Tehtiin myös tuttavuutta sorsien ja pikkukakkosen puiston keinujen kanssa. Viikko on ollut kaikinpuolin mahtava ja kyllä tämän apinaporukan kanssa toimeen tulee nämä seuraavat vuodet (: Äiti kävi torstaina täällä miun kämpillä ja toi miulle tuparilahjaks ihqun muumiherätyskellon ja postiluukkuunkin oli aiemmin ilmestynyt soma koru ! Viikonloppuna miun tuunaillessa vihkoja, kavereitten kanssa tehdessä elokuvaa ja viettäessä laatuaikaa mummolassa, äiti seikkaili kuopion ikeassa ja toi sieltä miullekkin kaikkea kivaa (: niistä ehkä sitten myöhemmin. Nyt alkaa olla jo nukkumaan meno aika, huomenna aikanen herätys, koska helsingin reissu --- > !
27. elokuuta 2012
24. elokuuta 2012
telekkuumista !
kuvasaldo on viime lauantailta kun rantauduttiin santerin kanssa paikkaan kytänniemi ja santerin sohva, ja käytiin kattomaan frendien ykköstuottaria .
tänää koulussa lähettiin me tukarit seiskojen kanssa telekkuumaan papinniemelle, liikuttiin ja liekittiin ja tutstuttiin koko porukka ja omien luokkien kanssa (: meno oli mahtava ja ainakin meijän luokan luokkahenki oli ihan huipussaan !
ei miulla oikeestaan mitään sen tärkeempää ollukkaa, aattelin vaa tulla julkasemaan parit kuvat tuolta arkistoista ja kertomaan että huomenna serkun häiden jälkeen lähen mautolla päristelemään kohti kesälahtee ja tiitun mökkiä ! kuulette miusta siis ehkä vielä pari kertaa ennen turkkiin lähtöä (:
ciao !
19. elokuuta 2012
savonlinna-kittee-savonlinna
se ois nyt eka viikonloppu kotona ohi ! (ps.laitoin parit sorsakuvat tähän alkuun) perjantaina tosiaan lähin kitteelle ja siinä ihan kotona hyrräilin sen illan. lauantaina sitte menin maijalle käymään ja tiitukin oli siellä, syötiin hyvää ruokaa ja kahottii telkkua. siinä vaiheessa ku kello alko näyttää pikkulasten nukkumaanmenoaikaa päätettiin me tiitun kanssa raivautua koteihimme, siinä ulkona heippoja sanoessa päätettiin kuitenkin mennä koko poppoo tiitun luokse yksi (: ja sopivasti oli lauantai joten neloselta oli tiedossa kauhua, jota tosin kutsuisin komediaksi. herkuteltiin vadelmamoussella ja höpöteltiin ja tietysti valvottiinki jonkun verran !
lauantaina ennen omia menojani käytiin äitin kanssa tokmannilla ostamassa miule hiustenkivaaja ja sit sain tuommosen kivan alustan koulupöydälle ja hattivatti vihkon :> laastarit alko olla jo lopussa ni ostettiinpa sitten niitäkin. kekäleessäkin piipahdettiin ja mukaan lähti aivan ihuna rusetti paita! ravattiin useammassakin paikassa ja vielä semmoisen pitsikauluksisen paitasenkin äitiltä sain kun ei sitä itse enää pitänyt. mummiakin käytiin moikkaamassa ja tarjollahan oli kaikenlaisia herkkuja ! oli mustikka piirakkaa ja voipullia yms herkkuja ja niitäkin sain sitten evääksi savonlinnaan. mummi oli ostanut miule ns. tuparilahjaksi muumiaiheisia ihanuuksia (kaikilla tiedossa tykkäyksen aiheet?). tänään sitten saavuin taas tänne savonlinnan kämpille ja tässä siivosin vähän ja istuskelen nyt empulta tänään saamassani vaaleanpunaisessa säkkituolissa ja datistelen vielä hetken ja menen sitten tutimaan :>
HYVÄÄ YÖTÄ !
16. elokuuta 2012
koulunalku ja yllätyksiä !
heipu jälleen ! aattelin tulla teille ilmottelemaan itestäni vähän nyt ku koulutki on kunnolla päässy alkamaan (: eli nyt ois tarkotus saada tää ysiluokka kunnialla loppuun et pääsis sit hyvällä tokarilla jatkamaan (mahollisesti lappeenrantaan tai savonlinnaan) . saatiin tänää tietää heti äikän koe ja tokihan se sattuu just silleen et siellä turkissa saan lueskella, koe on nimittäin heti ku sieltä palaillaan .
tää vuos pitää tosiaan panostaa ihan kunnolla ja vaikka miun ka onki jo 8.6 ni silti haluun nostaa sen lähemmäs ysiä ! oon ehkä liian vaativa itelleni mut eiköhän tuo onnistu (:
äiti tuossa eilen kyseli et haluisinko alottaa jonkun kielen opiskelun, kun täällä kansanopisto pitää kursseja . aattelin sitä sitten ja mietin et ranska ois kiva, mut sit toisaalta haluisin alottaa naisvoimistelijoissa tanssin ja siinä ohella kaikki muut ryhmäliikunnat + sitten vielä isoskoulutus, et kattoo miten kerkeen jokapaikkaan .
äiti tuossa eilen kyseli et haluisinko alottaa jonkun kielen opiskelun, kun täällä kansanopisto pitää kursseja . aattelin sitä sitten ja mietin et ranska ois kiva, mut sit toisaalta haluisin alottaa naisvoimistelijoissa tanssin ja siinä ohella kaikki muut ryhmäliikunnat + sitten vielä isoskoulutus, et kattoo miten kerkeen jokapaikkaan .
eikä ne kivat jutut siihen loppunu, vaan sain tänään santerilta ihan täytenä yllätyksenä frendien kaikki tuottarit ! meillä oli joskus talvella puhetta et ostetaan tää joskus puokkiin, sitten kuha muutetaan . mut sitten se hölmö meni ja osti sen ihan omilla rahoillaan miulle omaks ! mut eise mitään, en valita ! :D kiitos kulta <3 tiiän et kuitenki luet tän (:
eikö olekkin jännä otsikko (;
Heips ! sori etten oo postaillu tosi pitkään aikaan. kaikenlaista kerinny tapahtuu ja aattelin nyt tämmösen pienimuotoisen kertomuksen niistä teille luoda (kuulostipas hassulta). elikkäs,viimeviikon torstaina oli tuo rekkalava 88 "tapahtuma" jossa esiinty paikallisia bändejä ja esiintyjiä ja lopuksi sitten fintelligens ! perjantaina sitten purkauduin tänne kämpille ja huomenna tulis täyteen viikko savonlinnassa asustelemista ja ihan hyvinhän täällä on mennyt lukuun ottamatta muutamaa liian monta pientapaturmaa. laastarit löytyy kolmesta sormesta ja selästä (: emppu oli tosiaan apuna muutossa koko viikonlopun enkä varmaa oikeesti ois pärjänny ilman apua.. siivoiltiin ja laitettii tavarat paikoilleen, käytiin myös torilla jätskillä, shoppailtiin vähän, etittii oikotie koululle ja vuokrattiin filmtownista leffa (me kaksi ja irene). siinä ne illat meni grayn anatomiaa kahellessa ja housee pelatessa ! Mariiakin tuli sitten maanantaina asuskelemaan.
nää pari edeltävää päivää on ollu oikeen kivoja mut aika rankkaa ku päivät on aamukaheksasta neljään ja tänäänki alko liikunnalla... no on niitä lyhyempiäkin päiviä. tänään meiän tutorit esitteli meille paikkoja ja istuskeltii sit puistossa ja oishan se pitäny arvata että jotain sattuu ! nyt tiiän miltä tuntuu ku sorsa puree (: kävin vielä tyttöjen kaa kirjakaupassa ostelemassa kirjoja ja kaikkee muuta hyödyllistä taidelukiotavaraa . Huomenna ois koulukuvaus ja sit viikonlopuks kitteelle kotio ! miulla on ollut mahtava viikko, entäs teillä ?
13. elokuuta 2012
emppu deep down .
kun tämmösen ensimmäisen näin niin aattelin, etten tämmöstä kyllä ikinä tule tekemään . sitten ku näitä alko enemmältikin ilmestymään ni innostuin sit itekkin tästä ! eli tässä muutama tämmönen kuvatus, en viittiny laittaa mitään 'minulla on poikaystävä' ynnämuita itsestäänselvyyksiä, eikä miun kohalle löytyny noin kolmeesataa kuvaa joten laitan kaikki 51, so here you go .
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)