26. marraskuuta 2012
teletappinen yhteys !
hei! Oon ehkä kerrankin ajoissa täällä kirjotelemassa viikonlopun kuulumisia. Perjantaina oli Kitteellä disko ja sinehhän meiän piti lähteä bailailemaan. Oikein hyvä disko olikin, harmi vaan että meni niin nopeasti aika että hupi oli äkkiä ohi.. Tämän jälkeen pyörähdettiin Roosan kanssa abc:n kautta meille :) Tietokoneella vierähti varmasti useampi tovi pewdiepien, rauskin ja erillaisten parodioiden parissa! Valvottuakin tuli mutta se lienee asiaan kuuluvaa, vai ? Lauantaina sitten päätettiin mennä läheiseen metsään kuvailemaan ja ovelasti tässä näätte muutamia uusia vaatteita. Turun reissulta lähti ginan alennusmyynneistä mukkaan mm. reilun kokoinen ruutupaita (10e) ja leveä valkea villapaita (12e). Roosan lähdettyä päivemmällä suunniteltiin jo Saran, Stiinan ja Jennin kanssa elokuvailua ja yökyläilyä Stiinan luona. Stiinan luona syötiin runsaasti kotitekoista pizzaa ja hörpöteltiin nitä näitä, elokuvan teko kuitenkin jäi kun äiti soitti Pippurin lähteneen marsujen taivaaseen. :'( Pippuri eli neljä hyvää vuotta ja sen on nyt parempi olla. Vielä sillä olisi voinut olla ainakin kolme vuotta edessä mutta sen aika tuli nyt.
Jäin kuitenkin vielä tyttöjen kanssa oleilemaan vaikkakin murheellisena. Mukavaa meillä kuitenkin oli ja kiitos siitä tytöille. Aamulla äiti haki miut kotiin ja illemmasta jätin viimeiset hyvästit pippurille ja saatoin sen haudan lepoon..
19. marraskuuta 2012
huomio !
Empun pyynnöstä tulin tänne vielä ilmottelemaan että tuo empun entinen blogi on jälleen herännyt henkiin uusin ideoin :) itekki aattelin joskus jotain käyttötarkoitusta omalleni keksiä tämän k.ä.j.s.y.n ohelle kun lupasin aikoinaan etten sitä täysin hylkäisi :)
käykääs kurkkaamassa!
http://wonderful----life.blogspot.fi/
käykääs kurkkaamassa!
http://wonderful----life.blogspot.fi/
juostaan jeesuksen vatsaan - mnf !
moi ! oon jo ajoissa täällä kertomassa teille viime viikonlopun kestäneestä maata näkyvissä -festareista !
mnf on siis euroopan suurin kristillinen nuorisotapahtuma/festari . tiesin kyl et se on uskonnollinen tapahtuma mut en aatellu et se on noin vahvasti esillä, kaikki bändit ja niiden kappaleet oli jollain tapaa uskonnollisia . ei siinä musiikissa ollu mitään vikaa, mut ne puheet rupes jo jossain vaiheessa kyllästyttämään ! muuten reissu oli tosi kiva ja onnistunu, ja kaiken kohokohta oli juha tapio, joka oli kyllä jo heti perjantaina esiintymässä, mut loi hyvän tunnelman !
bussimatkat veny yheksäntuntisiks ja mentiin kerimäkeläisten kanssa samalla bussilla, oli kyl sen verran meluuki :D päästiin myös lauantaina käydä vähän kaupoilla ja tuossa yhessä kuvassa näkyyki ginasta ostettu löllöteeppari ja sen lisäks ostin vielä cubuksesta yhen tosikivan neuleen (:

oltiin siellä siis isoskoulutuksen kautta, se ei meille ykkösvuotisille ollu ns. pakollinen mut lähettiin tiitun ja pinjan kanssa edustamaan kiteeläisiä ykkösisosia . ens vuonna mnf on osa koulutusta eli ns. pakollinen, mut en sinne oo kyl mitenkään pakotettuna lähössä, ootan jo innolla (: oliko teistä kukaan siellä ? (:
ps. riina käski kertomaan miten paras se oli ja että torsten ja olli helenius oli myös siellä ja ne oli ihkuja (:
ps. riina käski kertomaan miten paras se oli ja että torsten ja olli helenius oli myös siellä ja ne oli ihkuja (:
loppukevennys riinasta ja miten se päätti bussissa käydä nukkumaan :D
14. marraskuuta 2012
pitkästä aikaa ja kaikkee uutta !
hola ! en ookkaan pitkään aikaan täällä jutustellu, en oo vaan yksinkertasesti jaksanu . kun pääsen koulusta kotiin, yleensä vaan rojahan sohvalle ja nousen siitä suihkuun ja meen yläkertaan nukkumaan . samaa rataa tää on jatkunu jo kolmisen viikkoa, huolestuttavaa suorastaan :D mutta ! nyt siltä ajalta muutamat kuvat, olkaa hyvä :
kuvia on siis kotota, tiitun mökiltä, stiinan konnuilta ja tärkein : savonlinnasta Sami Hedbergin keikalta ! siis ihan mahtia, oli niin siistiä (: kiteestä tehtiin juttua niin että meinattiin riinan kanssa tikahtuu :D vissiin vierustoverit huomas et mistä oltiin kotosin !
mut tuun huomenna kertomaan lisää (: tehdään riinan kanssa muutoksia tänne blogin puolella joten stay tuned (;
mut tuun huomenna kertomaan lisää (: tehdään riinan kanssa muutoksia tänne blogin puolella joten stay tuned (;
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)